sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Lasten mehuhetki

Harvoinpa tai siis eipä ole koskaan lettukestit jänskätty yhtä paljon kuin nuo tämän päiväiset. Onneksi valitsin tarjottavaksi todellakin ne letut: Sain purkaa itseäni hellan ääressä vieraita edeltävän puolituntisen enkä esimerkiksi kuurannut kämppää enää kolmatta kertaa. Lisäksi minimoin epäonnistumisen riskin lyömällä pöytään kaikki mahdolliset täytevaihtoehdot: sokeri, siirappi, mansikkahillo, suklaakastike, toffeekastike, kermavaahto. Eikös sodassa ja rakkaudessa vai miten se oli....

No joka tapauksessa ratkaisevat askeleet on otettu ja lapset tutustutettu. Ihan hyvinhän tuo meni. Olisi tietysti ollutkin hyvin epätodennäköistä että ne olisivat toisiaan tai mua purreetkaan... ainakaan heti ensitapaamisella... Asiaa ehkä helpotti sekin pikkuyksityiskohta, että tunsivathan nuo ennestään. Pikkukaupungin edut.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Refresh (F5)

Mä siis rakastuin.

Tuossa kesäkuun lopussa.
Yritin rimpuilla vastaan ja antaa pakkeja, mutta ei, niin sitä vaan vietiin Myan jalkoja alta.

Eli kuviot meni nyt uusiksi ja mulla on niin hyvä olo että räjähdän. Sen lisäksi, että kolahti mies, kolahti myös elämäntilanteet, haaveet  (!!) ja elämänkatsomuskin...

Jos joku löytää sen narun, millä kiskotaan takaisin maan pinnalle, älköön missään nimessä koskeko siihen.

Onhan tässä työmaata. Paketissa on mm. sinun ja minun kissat ja lapset, mutta johan tässä oli hommahanskat valmiiksi tassuissa, että ei muuta kuin lapioimaan vähän isompaa kasaa kohti unelmia...

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Buzzador: Vanish OxiAction tahranpoistoaineet

Tällä kertaa testailtiin lapsiperheen perustuotteita: Tahranpoistoaineita. Pakettia odotellessa olikin jo kertynyt ihan reilu kasa "testimateriaalia"..........

Mistä näitä tahroja oikein tulee?!
Pienikin tahra pilaa valkoisen paidan :(
Tein myös tahratestin kangaspalaan. Yhtään säälimättä annoinkin Vanishille kovaa purtavaa: Meikit. Ne kun tuppaavat olemaan sellaista vihoviimeistä pestävää paidankauluksesta tai meikkipussukasta....

"paidankaulus"-testi
Hieroin suoraan tahroihin Vanish Color nestettä, annoin vaikuttaa hetken ja laitoin normaalisti pesukoneeseen, mutta pesuaineen sekaan laitoin vaatteen väristä riippuen joko Vanish Color - tai vanish Crystal White -jauhetta. Nestemäisen pesuaineen korkki on muutes todella nerokas ja näppärä: Annosteluominaisuuden lisäksi korkilla voi hieroa suoraan aineen tahraan läträämättä erikseen millään sienillä tai liinoilla.

Nestemäinen Vanis OxiAction ja kätevä annostelukorkki
Ennen
Tadaa. Kajalkynästä ja luomiväristä ei ollut pesun jälkeen jälkeäkään, mutta tuo naisen pelastus ja kirous - meikkivoide - oli Vanishillekin liikaa. Ainakin yhdellä pesulla. Toki huomattavasti haalistuneempi sekin oli tahranpoiston ja pesun jäljiltä!
Jälkeen

Nuo vaatetestissä olleet tahrat eivät myöskään enää Vanishin käsittelyssä sulaneet. Vika löytyy kyllä suoraan sotkijasta: Tahrathan olisi syytä käsitellä mahdollisimman tuoreena....  Seuraavaksi testiin lähteekin liotustaktiikka...

Tositoimiin Vanish pääsi myös tuoreen tahran pariin, kun lapsi sotki allekirjoittaneen rakkaan valkoisen (niimpä, silkkaa hulluutta lapsi- ja kissataloudessa...) riipputuolin suklaajäätelöön juuri parahiksi kampanjan aikaan (such a lucky kid). Tutuksi tullut konsti: Näppärää nestemäistä suoraan korkilla -> koneeseen crystal whiten kanssa eikä jäätelöstä jälkeäkään. Kyllä olisikin harmi ollut hirmuinen, jos olisi äitin kiikkuun ruskea tahra jäänyt! :O

 Pikkuvinkki muuten vielä, jonka toki jokainen perusjärjellä varustettu yksilö (eli en minä) osaa toki lukea purkin kupeestakin:
Ei näin!!
Vaan näin!!