Yhtäkkiä toukokuun sinitaivaalla kelautuvat 10 vuotta ja jysähdän vuoteen 2006. Kaupungin vuokrakaksio lähiössä. On kuuma. Laskettu aika on 4 päivän päästä, muttei minulla ole aavistustakaan miltä tuntuu supistus tai synnytyksen alkaminen. Maalaan verhot keltaisiksi, sillä onni ja ilo ja uuden elämän ihme pulppuaa minusta yli. On yhtä kuuma kuin tänään, yli 20 astetta. Kävelen päivittäin keskustaan ja makaan parvekkeella bikineissä ja syön jäätelöä.
Etäsuhdeisä tulee taas viikonloppuna käymään. Syvällä sisimmässäni tiedän, ettei tästä unelmieni liittoa tule, mutta päätän yrittää. Sitä en tiennyt, ettei lapsi tule enää 5-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen näkemään isäänsä. Enkä sitä että olisimme 7 vuotta kaksin. Enkä sitä, että 10 vuotta myöhemmin moni asia on toisin. Monella mittarilla paremmin. Vaikken kyllä pahimpanakaan hetkenä voisi sanoa, että meillä koskaan olisi asiat olleet jotenkin huonosti. Onni elää vahvimpana juuri niissä muistossa: Et siinä lapsuutesi kannoissa polvet asfalttiruvella ymmärrä, miten onnellinen olen sinusta ja näistä vuosista kanssasi. Enkä minä sitä muista sanoa. Pitäisi muistaa. Huomenna sanon. Ja rutistan niin, että tunnen hontelot enkelilapaluusi käsivarsillani.
10 vuotta näkyy venyneissä ja naarmuisissa raajoissa. Äidillä ja nukella myös naamassa; molemmilla on parsimajälkiä näissä vuosissa tullut sinne sun tänne. Linkouskierrokset näkyvät. Ja nyt pyykkimuijan rypyt syvenevät: Seuraavat 10 vuotta kierrokset kasvavat. Ei auta enää äidin hienopesu, elämä runnoo sinua 60 asteessa ja äiti ei voi kuin pahimpia ryppyjä oikoa ja reikiä parsia. Ja tulee niitäkin, joihin ei äidin langat riitä.
Pääskyset kirkuivat, kun sinä synnyit. Odotan sitä parkaisua joka vuosi ja sydämeni pyrähtää lentoon aina sen tullessa. Kevät on minulle aina uusi äitiyden syntymä. Kasvata versosi vahvoiksi, pikkupajupuuni, taivu elämälle, mutta älä katkea.
Hyvää Äitienpäivää kaikki Äidit!
