maanantai 18. maaliskuuta 2013

Punaisia viivoja

Tänään se tapahtui!
Vessareissulla punaisia viivoja.
Useampia.

Raskausarpia.
Jumaliste raskausarpia kyljet täynnä. Miten ivallista. Testi on kyllä sitkeästi yhtä negatiivinen kuin tekijänsä.

Esikoisen raskausaikana lihoin 14 kg enkä saanut ainuttakaan. Kansa kohahtaa mutta näin on. Sen että sohva on asunut talossa 2kk ni johan pläsähti eukko. Lykkäsin sohvalle tällä kertaa muksun suolakeksipaketin kanssa ja läksin juoksemaan. Ei mitään forrestgump -leveliä. Jaksoin yhden korttelivälin ja olin hapoilla. Lönköttelin kuitenkin 10 minuuttia edes rangaistukseksi. Pakko tehdä jotain. Tää talvi on ollut vuosikymmenen laiskin.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Syrän mykkyrällä

No nyt se vatsatauti on sitten siinä sairaalan pikkupotilaassa :-(
Piti panna puikkoihin vauhtia kun toiveet kotiinpääsystä karisi.
Silmiä ei ollut varastossa niin laitoin mukaan kirjeen että tulevat käymään silmäoperaatiossa kunhan kotiutuvat.


Mä olen niin sydän mykkyrällä siskon ja sen pienen ja koko perheen vuoksi.
Ja  vaikka tiedän ettei syyllistäminen auta ja vatsatauti ois voinu tulla jostain muualtakin niin arvatkaapa onko entistä rentoutuneempi olo sen viime viikkoisen vapaan jälkeen, minkä failure list nyt näköjään vain paisuu paisumistaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pieniä potilaita

Kun on kädetön olo, täytyy saada käsitöitä.

Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenpoliklinikalla annetaan potilaille reippaan mitali. Pikkulintujen viserryksen mukaan niiden tekijöistä on pulaa ja mitaleita jaossa rajoitetusti. No mutta! Äkkiäkös noita! Oisitte heti sanonu! Tässä on nyt parin päivän tuloksena 100 kpl.
Reippaan mitalit
Tosin laskeskelin tossa, että jos potilaita on vaikka 10 päivässä (varmaan enemmänkin?) niin eihän nuokaan riitä kuin 10 päiväksi!! Toivottavasti tekijöitä toden totta löytyy jostakin. Onhan tuo tosi pikkujuttu, mutta varmaan siinä kaikessa hässäkässä lapselle tärkeä.



Eilen sain pitkästä aikaa kudottua pipon vastasyntyneelle. Nuokin ois niin kivoja ja nopeita tehdä, mutta miten se aina jää... Aion silti vakaasti kasvattaa tätäkin kasaa ainakin triplasti!
Pipo päähän vastasyntyneelle

Mun ompelukone on rikki, mutta muistattehan että nuppupeittojakin tarvitaan keskolassa ihan joka päivä!

Nyt haluisin kuitenkin tehdä jotain pientä ja pehmeää sille tädin pikkupotilaalle, jonka kotiinpääsystä ei ole vielä mitään tietoa :/

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kauhalla annettu


Kopioitu blogistani viiden vuoden takaa...
Torstai 27.12.2007
 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."
Blaah. Mulla alkoi ns. menkat. Ei muuten mitään, mutta kierukan ansiosta ei ole puoleen vuoteen mitään ollut niin ehdin jo tuudittautua tähän onneen ja autuuteen. Tosin löytyihän selitys reilun viikon takaiselle erehdyttävästi ovulaatiota muistuttaneelle toispuoleiselle vatsatuntemuksille. Tasan ei käy onnenlahjat. Toiset tekeevauvaa yötä päivää kaikki taikatemput käytössä, vaan sitkeässä on tuloksen saaminen. Minä jos oon viikon ilman pillereitä niin jo on kala koukussa. Tämä elimistö tahtoo lisääntyä ja täyttää maan! Siinähän tahtoo. Kirjailija unohti tästä tarinasta vain sen aatamin..
Me ollaan kyllä systerin kanssa joku Luojan maanantaikappale. Hätäpäisesti väsätty ihmisolento."Oho. Niitä meniki kaksi. Laitetaas kaikkea sit vähän lisää..."Perusasiat meni vielä hyvin. Molemmilla on kymmenen sormea ja varvasta ja nenät ja korvat paikoillaan. Mutta hienosäädössä tuli huolimattomuutta."Tästä vähän tulehdussoluja kehoa puolustamaan...noiiiiinnn."Moka. Niistä suurin osa holahti vain toiselle omia niveliään nakertamaan."Tästä sukusoluja, tyttöpuolisiahan ne tais olla...noiiiiinnn"Moka. Vaakakuppi tais kallistua enempi toisen puolelle. Sen vähemmän lisääntymishaluisen.Sitten persoonallisuuden vuoro."Tunneälyä ja sosiaalista lahjakkuutta reilusti...noiiiinnn"Moka. Taas mätkähti suurin osa vain toiselle, ja tämä tarvitsi tukiopetusta jo sormilla laskemiseen."Ai niin, loogista ajattelua tarvitaan myös. Noiiiiinn."Moka. Toisen ihmissuhdeongelmissa riittääkiin pohdiskeltavaa eikä logiikka meinaa riittää...Yhdessä olisimme n. 95kg normaali nainen. Suvun naisia, pitkiä ja rotevia tai pulskahkoja, kun katsoo, niin ei lainkaan mahdoton ajatus. Kuulemma olemme erimunaisia, mutta todisteet kyllä puhuisivat enemmän sen puolesta, että kaikki pantiin puoliksi. Tai siis jaettiin, tasan ne ei mennyt.

Tänään saatiin taas uusi tauti sukuun, seuraavaan sukupolveen tosin. Ja sille samalle tyypille jolla on jo kaksi vaivaa ennestään! Eikö ny kellekään muulle mahdu! Kyllä nyt Jumala kuuli pikkasen väärin sen rukouksen, se seitsemän oikein piti olla lottokupongissa, eikä potilastietolomakkeissa!
Musta huumori joo. Nyt ihan vaan rupee jo vituttamaan ja surettamaan. Kaiken maailman paskiaiset täällä pörrää ja pärisee jostain paikallispolitiikan pilkkuvirheestä, mutta hyvät ja kiltit saa lisää kuraa niskaan. Se kun syö aina niitä muitakin resursseja, kuten rahaa.
Kuten sanottu, köyhyys periytyy... synonyymi löytyy sanakirjan kohdasta autoimmuunisairaudet.

Ai niin. Sille "Viulunsoittajalle" vielä semmonen pikkujuttu, että se mun elimistö tahtoo vieläkin raskautua...
Ookkonää ny ihan nukuksissa sielä?!!!?

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

La villa mia

Lupasin laitella yksityiskohtia mun linnani sisuksista, joten tässä näitä nyt on. En kutsuisi puuhastelujani varsinaisesti sisustamiseksi sen paremmin kuin pesänrakentamiseksikaan. Onhan näet päivän selvää, että lennän tästäkin pesästä pois ennenkuin viimeinen risukin olisi paikallaan. Kuten kaikista tähän astisistakin: 13 muuttoa 11 vuodessa takaa sen, että koti ei ole koskaan valmis. Mutta vielä joskus minäkin Sen oikean löydän. Siihen asti laittelen näillä tämmösillä höperöillä pikkujutuilla kotini itseni näköiseksi. Ja siis jos jonkun mielestä ikea ei ole oikea, niin voi olla katsomatta kuvat ja olla pilaamatta päiväänsä. Otan toki myös vastaan design-kalusteita ihan yhtä innokkaana kuin kaikkia muitakin kalusteita. Ikea- ja kirppistuoleja onkin vasta 18 niin että osa on jo muuttanut rappukäytävän puolelle kun ei sisälle mahdu...


Fanaattisena Välimeri-fanina tykkäisin, että keittiöni olisi suoraan Italiasta, enkä panisi pahakseni jos ruokailisin viiniköynnöksen alla. Koska tapoin sen ainoankin viinin taimeni, niin on tyydyttävä muoviseen. Vähän sama homma ruuan kanssa; Yksi italialainen kävi kylläkin taivaallista pizzaa tekemässä kyökissäni, mut emmä sit senkään kanssa tullu toimeen montaa päivää. Tyydyttävä noihin kaupan tarjoamiin vähän-sinnepäin-vaihtoehtoihin.

Koska riippumatto ei kaksioon mahdu, on tyytyminen riippukeinuun. Varsinkin lasten suosiossa tuntuu värkki olevan. Ja ihme kyllä, toinen kissoista kiipeää vaikka väkisin kyytiin joka kerta tuossa lölliessäni.

Tässä vielä tuo ikean punostuoli. On muuten yllättävän kelvollinen istuttava! Varsinkin kutomishommissa kun pitää olla viuhtoville kyynärpäille tilaa!

Kuvassa näkyy myös nämä järkyttävän retrot muovimatot! Sinänsä oon kyllä sitä mieltä, että muovimatto on ihan aliarvostettua sen käytännöllisyyden ja mukavuuden vuoksi. Nykyään saa hyviä, kohokuvioituja kuosejakin, esim. laminaatti- tai laattajäljitelmää. Mutta on se ah niin ihanan kallista, että päätin vuorata pahimmat paikat matoilla ja sietää asian. Ei tänne jäämään olla tultu.






Lukuisissa tuoleissani tehdään tietenkin mielikuvamatkoja lämpimään ja nautiskellaan Suomen parasta matkailulehteä eli Mondoa.
En ole muita koskaan lukenutkaan, eli mielipide on täysin subjektiivinen.
Mondoa lukiessa maistuu kahvi (cappuccinoa jos olis) tai rooibos-tee (oli päässyt kuvanottohetkellä loppumaan!) Afrikan Tähti -mukeista. Kuumalla nesteellä noista kaupungeista paljastuu tuleeko rosvo, jalokivi vai tyhjä.

Näiden hankinta olikin varsinaista Afrikan Tähti-peliä! Paikallisen lelukaupan setä sai tilattua 12 kpl joista valitettavasti kaikki oli samanlaisia eikä mistään tule afrikan tähteä. Byää! JOS joku jostain löytää semmoisen tai sen kolmen mukin lahjapakkauksen, joista tiedän yhdessä sen olevan, niin yhteydenottoja allekirjoittaneeseen välittömästi!


Olkkarin ikkunalla on mun mereni alias Kotilokaupunki. Pitäis päästä välimerelle hakemaan oikeaa hiekkaa. Tämän kertainen asetelma on tyttären käsialaa. Keskellä makaa viimeisellä leposijallaan Patrik Tähtönen. (Okei, tuli vähän paha mieli katsottuani Paavo Pesusieni the Movien)







Ei sitten niitä sopivia kehyksiä löytynyt niin tein ne(kin) bambusta ja kuitulevystä ja maalasin yhdet vanhat valkoiseksi.

Siellä on taas se mun mentaalinen riippumatto.


Tässä vielä kuva seinästä, en muista olenko jo laittanut. Lause viehättää mua ensinnäkin siksi, että sehän pätee elämässä kaikkeen. Sitä jos tulee märehdittyä kaikenlaista ja seuraavia siirtoja, niin usein kyse on vaan uskaltamisesta: Ensimmäisen askeleen ottamisesta.

Ja sit toisaalta siksi, että nämä laminaatithan on mulla tosiaan ollu ensin lattiassa, askelten alla. Our steps.






Kehuskeltava vielä mun viljelmillä: Paprika ja tomaatti ovat kuin ovatkin talvehtineet, vähän kituvina, mutta kuitenkin. Paprikassa on jo nuppukin, joten olen varsin toiveikas sadon suhteen. Lisää yrttejä on itämässä rappukäytävän ikkunoilla, koska täällä sisäpuolella on noita petoeläimiä idunpureskelijoita. Ja minä kun haluan persiljat, tillit ja muut kasvini täysikasvuisina. Vesimelonikin muuten iti loistavasti. En tiedä missä mä sen aion kasvattaa. Ehkä tungen kesällä salaa tuonne jonnekin pihalle...? Mummolan pitsiverhoa selittelen sillä, että etelänpuoleinen ikkuna on nyt jo aurinkoisella säällä aivan liian kuuma ja kasveille on pakko alkaa kehittelemään varjostusta ja tuuletusta!
(oikeestihan mä vaan tykkään siitä)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Takaisin todellisuuteen. Jatko-osa.

Läksin tosiaan eilen Helsinkiin. Teatteriin, shoppailemaan.... Ihanaa! Viulunsoittaja oli tietenkin hyvä ja ammattitaidolla tehty, mutta olen kuitenkin komedian kannattaja. Mitä aivottomampi, sen parempi. Musikaalitkin on kivoja, mutta pitäisi olla niitä värivaloja ja kimallusta (Cabaret@Lahden kaupunginteatteri)




ja paljasta pintaa (Homo@Kansallisteatteri) .

Tai vaihtoehtoisesti pitäisi olla kunnon tylyttävää tykitystä, niin että katsomossa hävettää (kotimaa@taakse.jai@Lahden kaupunginteatteri).


Vaikka Queen on mulle yhtä vieras kuin Twitter Paaville (huono, eikö) We Will Rock You Lontoossa oli kyllä jotain ihan järisyttävää teatterielämystä.

Lontoon teatterikulttuurin kun saisi tännekin. Olutta ja popcornia katsomossa. Täällä on +75 pukumiehiä, Lippu á 60 euroa, kahvi kermalla ja konjakilla väliajalle varattuna. Onhan sekin tietty tyhjää parempi. Dressmannit tuo leivän munkin pöytään. Mutta Broadwaylle kun vielä joskus pääsisi...

No niin, se teatteriarvosteluista, nyt itse otsikon mukaiseen sisältöön.
Läksin sitten tosiaan. Seuraavaksi äidin iltavapaan vikalista ihan yleiseksi opiksi:

Fail#1: Jätin puhelimen teatterin jälkeen yöksi äänettömälle. Sisko yrittänyt 04.09 ensimmäisen kerran raportoida oksentavasta lapsesta.
Fail#2: Katsoin puhelinta vasta 07.50. Bussit Helsingistä lähtee kivasti 8.30 ja 10.00. Metrolla bussiasemalle noin puoli tuntia. Bussilla kotiin 2,5 tuntia. Nopeestihan sitä kotiin...
Fail#3: Sisko joutui tietenkin olemaan pois omista töistään mun kipeän lapsen kanssa ja ois niinku pitäny päästää se asap lähtemään. Mummola!
Fail#4: Isälläni puhelin kiinni, äidin puhelimeen ei vastata. 11.01 sisko raportoi, että äidin puhelimeen vihdoin vastattu. Mummoni. Puhelin unohtunut eilen sinne. Isä avaa puhelimensa ja saadaan soviteltua sisko ja muksu taksilla kotiin ja mummo perään.
Fail#5: Äidin puhelin mummolassa siksi, että vaari on päässyt leikkauksesta ja mummon omien lääkärireissujen takia joutuu olemaan yksin. "Saa aina soittaa". Hyvä soittaa kun puhelin väärän tuvan tiskipöydällä. Mitenhän vaari voi?
Fail#6: Omasta puhelimesta alkaa akku loppua. Älä ikinä ota älypuhelimen laturia reissuun mukaan.
Fail#7: Äitini hakee puhelimensa 12.20 keskustasta, jonne mummoni ehtii sen tuomaan. Lapsi yksin sen aikaa (no osaahan se olla, ei siinä mitään. Ei kai kuusivuotias oksennukseensa enää tukehdu).
Fail#8: Saavun kotiin 12.40. Tuliaisina pakasterasioita ja kimalleliimaa. Tarvitseeko mainita, että tämä on virallinen vuosilomapäiväni?

Lapsi sairastaa toista vatsatautiaan viiteen vuoteen ja TAAS siskoni luona. Uskomatonta. Siirsin sille parikymppiä. Ostaa nyt sit vaikka puhtaan lakanan tai ämpärin. En silti voi koskaan korvata tarpeeksi mitä systeri on eteemme tehnyt. Hyvää naistenpäivää vaan juu sinnekin, varmaan illalla ykää loputkin perheestään. Taas.

Semmonen shoppailureissu. Pakasterasioitahan täältä meiltä ei saa. No tulipahan leikittyä kiireistä stadilaista ja kipittää kieli vyön alla julkisesta toiseen. Toi pääkaupunkikin kun on mulle yhtä tuttu kuin Queen ja paavi.

Ymmärtänette, ettei tuu kauheesti sillee käytyä missään nk. vapailla. Tulipahan nyt tälläkin keikalla koko suku juoksutettua ja ehkä tartutettua oksennustautiin. Työreissullako olit? Hoitamassa (pari)suhdetta. Onko siinäkin joku sävyero, onko vapaalla sinkku vai aviopari, vai kuulostaako se vaan siltä katkeraan yhärikorvaan? Sinkun pitää keksiä oheisohjelmaa peittääkseen todelliset jäljet. Aviopari voi vaan lähteä hoitamaan parisuhdetta eikä se ole kenenkään mielestä härskiä. Yhteiskunnan muistijälki Viulunsoittajan tsaarin Venäjältä.

No mutta vaikka lapsenvointi ja -hoitokuviot meni reisille, niin ilta oli onneksi onnistunut. Hyvämielisenä viikonlopun viettoon. @kotona.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Takaisin todellisuuteen

Unohtuupahan poliittiset ahdistukset kun tilalle tulee uusia ahdistuksia. Eerikan tapaus. En voi olla lukematta enkä lukea itkemättä. Mikä noilla ihmisillä on? Onko ne pahoja? Sairaita? Miten paskoissa oloissa meidän hyvinvointisuomessa lapsia pidetään ja miten paljon? Mä vihaan ihmisiä. Mä en voi olla kulkematta kaupungilla miettimättä kuinka monta pedofiiliä, naistenhakkaajaa tai muuta vastaavaa vastaan kävelee. Kuvottaa.

En pystyisi päivääkään tekemään alan töitä. Onneksi on niitä jotka pystyvät. Toivon että alalle jatkossakin riittää kunnioitusta niin lainsäädännössä kuin palkkauksessa. Toivon että Suomesta löytyy sijaisperheitä. Tiedän ettei toivominen riitä. Jonkun pitää niinsanotusti uskaltaa työntää kädet paskaan. Minä en uskalla.

Itse teen työtä josta tasaisin väliajoin voi potea huonoa omaatuntoa. Järjestän tapahtumia. Enimmälti lipputuloilla mutta myös  verovaroin. Siinä sitä voi kaksinaismoralisti itkeä viulujen ja bassojen tahdissa värivalojen ja kulttuurikerman keskellä että onpa kurja maailma. Käsiä pitää harvemmin liata. Leikkaan liimaan askartelen hiirtä klikkailemalla.

Ei sillä. Rakastan työtäni. Ei maailmantuska harteillani kauaa kerrallaan viihdy.

Tänään paetaan todellisuutta Viulunsoittaja katolla -musikaaliin ja ehkä vähän vauvantekohommiin. Tosin tällä tahdilla vaikuttaa todennäköisemmältä,  että kuolevuus säilyy syntyvyyttä suurempana vielä tovin.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

NP Offspring - Feelings

Olen seniili. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kärsin kunnallispoliittisesta ahdistuksesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Politiikkaan en voi lähteä ensinnäkään siksi, että olen ihan tasapuolisesti eri mieltä kaikkien kanssa. En ole joukkuepelaaja. Ei mulla myöskään ole aikaa. Sitäpaitsi olen vähän eri mieltä itsenikin kanssa objektiivisesta suhtautumisesta asioihin. Mitenhän tästä pahdistuksesta nyt pääsisi?

Viikonloppuna ainakin ajattelin vaihtaa loputkin kukkamullat ja tehdä lisää kevätkylvöjä.
Sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.

No ainakin on maaliskuu ja se on mahtavaa se!
Enkä ole kaatunut kertaakaan pyörällä tänä talvena!

Voin tunnustaa: En ole tänä talvena poikkeuksellisesti pyöräillytkään kuin tämän yhden viikon kun lapsi oli varahoitopaikassa :P

Kuva: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjm0KGdT6AvPtUNqNTdHZjKnhcuy1wgI4U4yvRwQNBeuRaaOtjAGHrvzOA1d1-qBGVjVwf0FFbUOZQ4tfHupMYKCGT15ElHBoETmDbNlwMJoMB6OPA_14SROdFe3KW6z_LbZXfwQyGONc/s1600/Change+The+World_lo-res_Nathanael+Lark.jpg