Tänään pääsen nukkumaan trendikkääseen seuraan. Parisängyn kanssani jakaa 28 tonttuovea.
Muualle ei mahdu. Tulossa on leirikoulun joulumyyjäisiä ja arpajaisia ja joka paikka on täynnä pikkupakettia ja sellofaanisettiä. Omia joululahjoja olen kasannut omaan vaatehuoneeseeni. Miehen vaatekomero toimii paketointivälinevarastona. Lapsi toivoi parvisänkyä, jotta saa lisää tilaa, koska hänen vaatehuoneeseensa ei enää mahdu.
Olen iltaisin rullannut arpalipukkeita ja lahjanauhaa niin että lapsen vaatehuoneeseen sijoitetut lakanat ovat jääneet vähän vähemmälle rullaamiselle.
Hermot rullautuivat jo ajat sitten. On se kumma, että 28 oppilaan oletettavasti noin 50 vanhemmasta mihin tahansa talkooseen ehtii vain kourallinen. Ja se on joka kerta se sama koura. On minullakin ihan kauheesti kaikkee muuta.
"Talvi itsessään ei ollut syypää siihen, että jokin nyt painoi ja ahdisti kotitontun mieltä. Syynä oli alkutalveen liittyvä työ ja kaikki siihen työhön liittyvä vastuu ja vaiva. Niin kuin kotitontulla ei olisi ollut työtä muutenkin tarpeeksi kodin hoitamisessa."
Lapsen harrastuksia ja jouluesityksiä, joiden kenraaliharjoituksissa pitää olla kello 16.00 tukka ranskanleteillä tai kiharrettuna ja mustissa tai valkoisissa legginseissä. Sama aika muuten, kuin työaikani päättyy 50 kilometrin päässä. Työiltoja. Pikkujouluja. Onko muuten kukaan pessyt pyykkiä?
"Kuluu päivä, toinen, kuluu viikko, kuluu kaksi, ja sitten eräänä päivänä onkin enää vain muutama päivä jouluun. Niin se tapahtuu, aina."
Välissä yritän metsästää kissalta virtsanäytettä. Laatikollinen barbeja on pesty kloriitilla jo noin viisi kertaa ja kaikilla alkaa olla mitta täynnä (samasta syystä tonttuovia ja sellofaanisettejä ei säilytetä ihan missä tahansa nurkassa). En onnistu. Kissa ei vahingossakaan pissaa viikkoon mihinkään. Päättelen, että sairaus ei voi olla akuutti. Juuri kun lapsen parvisänky saadaan kasattua, lorottaa katti toisen parisängyn laitaan - siis sen, jossa vanhemmat vuorotellen taaperon kanssa nukkuvat. Älä kysy miksi tai saatan purra - varmaankin viikon verran pantatun rakon sisällön. Mies sanoo, ettei tiedä itkiskö vai nauraisko.
"Kyllä tämä oli tonttu. Oikea tonttu! Ja mitäs nyt, sehän alkoi itkeä. Kyyneleet valuivat pitkin sen poskia. Voi pikku raukkaa."
Minä tiedän. Tekee mieli itkeä muttei itketä. Eikä tässä nyt itkut auta. Miehen kanssa yritettiin vähän heittää viihteelle. Vietimme kaiken murjottamisen keskellä ehkä noin viisi minuuttia sovussa. Aamulla ei kumpikaan muista mikä harmitti. No tämä kaikki kai. Minä haluan mennä illalla vain yksin pimeään huoneeseen makaamaan hiljaa.
"Ehkäpä siksikin kotitontun on vaikeaa edes seurustella saunatontun kanssa. Jos kotitonttu vaikka mitä yritti puhella, niin vastauksena saattoi olla vain mulkaisu tai murahdus. Enintään kuului -Vai niin."
Nyt makaan hiljaa pimeässä huoneessa pikkukätösten askartelemien tonttuovien kanssa. Tonttuovi. Mikä viehättävä ajatus. Uskokaa tai älkää, minäkin hain sisustusliikkeestä oman oviaihion, sellaisen kalusteoven mallikappaleen, ajatuksena tehdä oma tonttuoveni. Katselin sitä pari viikkoa mikron päällä ja työnsin sen sitten vaatehuoneeseen. Ehkä sitten eläkkeellä. Minäkin haluan tonttuoven. Astua vaatehuoneesta Narniaan. Laskeutua tällä pyörremyrskyn riepottelemalla talolla Ozin ihmemaahan.
Minä OLEN jouluihminen. Uskon taikaan ja enkeleihin. Minä pidän lahjapaperin rapinasta ja kauppojen joululauluista. Ongelma ei olekaan Joulu, vaan tämä kaikki muu häly. Ruuhkavuodet taitavat olla kello 16.05 kohdassa. Kotona odottaa koti ja perhe ja töissä mielenkiintoinen ja mukaansatempaava työ. Minä seison valtatiellä odottamassa vuoroani moottoritielle. Kellon viisarit ovat tänä arkisen sohjoisena torstaina ja tässä elämässäni samassa kohdassa. Kuulen vain vilkun tasaisen tikityksen ja katselen edessä ja takana oranssina vilkkuvia valoja. Olen koko ajan jossakin välissä. Poikkean reitiltä ja vien töistä lähteissä työpapereita melkein matkan varrelle. Hoksaan ostaa samalla kukat lapsen harrastusohjaajalle. Leivon lapsille luvatun piparitalon ja otan siitä samalla joulukorttikuvat töihin. Taputan itseäni olalle tästä multitaskauksesta, joihin vain äidit pystyvät. Take the first exit and enter the motorway. Navigaattori puhuu englantia, koska en ole ehtinyt ladata kielipakettia. Enkä lapsen päiväkotikuvia kuvapalvelusta. Enkä puhelimen, kameran tai omia akkujani. Hyvähän se on, kieliä, huomenna on taas kansainvälinen skypepalaveri. Olen vaihtanut juuri alaa (koska luin, että jos nainen haluaa edetä urallaan, se on tehtävä ennen 40 ikävuotta, huh, ehdinpäs hoitaa senkin!) enkä osaa alan sanastoa millään kielellä. Edes äidin.
Äiti. Äitini onneksi rientää Feeniksin tavoin tuhkan keskeltä hätiin, kun tulee se päivä ettei kukaan ehdi tehdä lapsille edes sitä saarioisen äitien ruokaa tai ranskanlettiä. Mietimme muuttoa lähemmäksi työpaikkoja. Noin kolme sekuntia. Sitten ymmärrämme, ettei se ole millään muotoa vaihtoehto, sillä täällä ovat mummot, nuo vaatimattomat arjen sankarit. He istuvat hiljaa kanelipuiden oksillaan kutomassa sukkiaan (lapsille) kunnes heitä kutsutaan. Keittävät kahvia ja konttaavat lattialla.
"Ja kotitonttu, joka oli piilossa kuusen takana ja odotti mitä sen tekemistä lahjoista sanottaisiin, näki hymyn ja tuli hyvin tyytyväiseksi."
Tulee kaverin kanssa puhetta ihonhoidosta (pesemme meikit saippualla) ja naurahdan, että ryppyynnyn varmaan sitten kerralla eräänä yönä. Niin todennäköisesti käy. Etsin teippiä ja käsiini osuu silmänympärysvoide. Ja kasvonaamio. Ja jalkahoito. Kaikki avaamattomia. Aamulla lätkin naamaan niveaa ja menen. Myöhässä jo. Elämässä ei yksinkertaisesti ole niin kauaa aikaa, että ehtisin seistä peilin edessä ajattelemassa, onko minulla ryppyjä.
"Ja kun kerran oli tehnyt kotitontun valan, olivat nuoruuden hurjat päivät muistoja vain. Mitäpä niistä. Kaikki mikä oli takana, oli takana."
No mitä minä toivoisin?
"Kotitonttu oli uskaltautunut saunaan, sillä jouluna halusi olla jotenkin aivan puhdas, ja ihme ja kumma saunatonttu ei ollut ruvennut äyskimään, vaan ollut melkein ystävällinen, tarjonnut tuopin kotikaljaa, heittänyt löylyä, löytyipä lautaselta pikkuriikkinen vasta; kesällä tehty ja sitten kuivumaan ripustettu juuri näitä aikoja odottamaan. Ja se hymyili itsekseen ja sulki silmänsä, hyvä ettei uneen vaipunut."
Minä toivoisin kesän. Sillä siellä on minun tonttuoveni. Keep right and exit the motorway.
Sitaatit: Hannu Mäkelä, Tonttu joka pelkäsi joulua (1988)
