Maidoton, munaton ja suklaaton vaalea mokkapala

Tämä ei ole ruokablogi.
Mutta kirjoitan tämän silti, sillä en voi olla ainoa jääräpää, joka on päättänyt tehdä maidotonta, munatonta ja suklaatonta mokkapalaa.
Koska muu talonväki mussuttaa onnellisena tavallista mokkapalaa, tein tätä pienemmän annoksen silikonivuokaan. Laitan tähän silti ohjeen noin pellilliseen, sillä siitä alunperin itse muokkasin. Alkuperäinen ohje on K-ruoka-sivustolta, mutta tätä on jonkin verran muokattu.
Varoitus: Torttu on megaäglömagea, nautitaan pieninä palasina. Ensi kerralla yritän kyllä raikastaa kuorrutetta sitruunalla...

Pohja
2prk päärynäsosetta
2dl sokeria
loraus siirappia
0.5dl kahvia
1.5dl soijajuomaa
150g margariinia (esim sininen Keiju)
5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Sekoita ainekset, sulata rasva.
Kaada taikina pellille.
Paista n. 200c n. 15min
Anna jäähtyä.

Kuorrute
1dl sulatettua leivontamargariinia (maidoton)
1.5dl alpro vaniljakastiketta
Paaaljon tomusokeria
Loraus kahvia
Nonparelleja

Sekoita, kaada tortun päälle
Ripottele nonparellit ja jäähdytä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

l

Chicken Rogan Josh

Elämme niitä aikoja.

Vuoden synkimpiä päiviä. Kuukausiksi venyviä viikkoja.

Kaikki vituttaa ja kasaantuu. Mieli synkkenee samaan tahtiin kuin iltapäivä ikkunan takana.

Hampaat. Omat vihloo. Joulusuklaat jää kaappiin. Lapselle raudat. Montako käyntiä nekin vitkuttimet voi vaatia? Seitsemän! Seitsemän keikkaa ennenkuin ensimmäistäkään kojetta on suussa. Ja ajat aina puoliltapäivin. Järjestät työt. Järjestät lapsen kouluruokailut. Järjestät kyydit. Ja lopulta käynti kestää 3min 45sek.

Flunssakierre. Onko mulla enää ensinkään aivoja vai kuinka paljon räkää voi päähän mahtua? Samalla kun itse vetää kunnaria ekalla lyönnillä, hutaisee kukin perheenjäsen tipotellen omansa. Järjestät uudelleen koko yllämainitun hammaslääkärirundin, koska lapsi on kipeä eikä pääse.

Unettomuus. Taapero se taas vaan huutaa ja valvoo yönsä. Olemme niin sumussa, etten tiedä enää suuntaa eteen- enkä taaksepäin.

Taaapero uhmaa. En istu. En seiso. En riisu. En pue. En käy potalla. Enkä ainakaan laita vaippaa. Isä nyt ei todellakaan kelpaa mihinkään. Äiti. Äiti. Äiti. ÄITIIII.

Ukko. Miten se voiki olla noin laiskatyhmäjasaamaton. Tai oli ainakin 4.2 päivää sitten juuri sillä hetkellä, kun olisin tarvinut apua ja se näpytteli vain luuriaan sohvalla. En tietenkään pyytänyt. Pitäähän se nyt tajuta. Ollaan sitäpaitsi Suomessa. Koitapa ite sanoa ääneen "auttaisitko". Eikö kuulostaki tyhmältä!?

Pakkanen. On niin kylmä että helvettikin jäätyy. Se nyt jäätyköön, mutta kun kaikki muukin jäätyy (paitsi mun jäälyhtyasetelmat ei jäädy yhtään niinku kuvissa). Putket. Autot. Varpaat. Ja se ärsyttävin: Nenä. Klyyvari punasena, tukka sähköisenä leijallen (raivostuttavaa!) laahustan ruokatunnilla kauppaan hakemaan evästä. Paska miten pitkät jonot. Joku tönii kärryllä selkään. Turvarajat perkele! Tunteet kuumenee samaan tahtiin selän kanssa mustan untuvatakin sisällä. Tuijotan edessä seisovaa mustien takkien ja fiilisten aneemista dominonappulajonoa ja pureskelen rohtuneita huulia. Sitten se tapahtuu. Ihan yhtäkkiä siinä keskellä paskaa päivää.

Yksi tumma takki muutamaa palikkaa edempänä kääntyy ja kasvoille leviää hymy: "Ai moi! Sulla on näköjään sama mikroateria ku mulla."

Siinä se pääpiirteissään. Kohtaaminen. Ystävä. Dominonappula, joka kääntyi ja yhtäkkiä koko mustien kuutioiden rivi alkoi kaatuilla ja elämän valaisi lämpö: Se ymmärtää! Tuolla se istuu jossain samanlaisessa takahuoneenkopperossa ja lusikoi tätä samaa mössöä ja haaveilee ehkä itsekin pienen hetken olevansa jossain ihan muualla.

Kashmirilaisen mikroaterian antaman energiapiikin myötä saan jotenkin lopetettua ukolle murjotuksen ja kauttarantain selvitettyä rivien väleillä, että arjessa on tiettyjä hetkiä, jolloin tarvitsen sitä (no siis yök, en tietenkään oikeasti ketään siis silleen tarvitse, olenhan itsenäinen nainen, mutta sillee vähän jeesiä you know). Ukko ihme kyllä ymmärtää yskän (tai esittää, ei kai se ny oikeesti mitään tajuu, sehän on mies) ja pyöritellään illalla yhdessä lihapullia. Se ei ymmärrä noista eksoottisista mössöistä (no hei ei kai ku se on suomimies). Mut mikäs siin. Onha lihapullat iha jees kans. Vähän joku läikähtää tammikuun umpijäässä. Tuntuu sillee mukavalta hetken.

Hyvät ihmiset. Chicken Rogan Josh. Cooked in oil at intense heat. Kyllä tää tästä lämpenee.