Ei löydy Lehtolaista mun yöpöydältä tänä jouluna (ei tosin aiempinakaan)... Mikä ei kuulu joukkoon?
 |
| Kevyttä lomalukemista... |
lauantai 29. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
30 years gone 3 days to go.
Niin sitä nyt on ensimmäinen vuorokausi eletty neljättä vuosikymmenettä tätä elämää.
Varmaan piti olla vähän toisennäkönen tämä la vita mia tässä kohtaa, jos parikymppisenä ois kysytty. Mutta elämä ei onneksi kysy vaan tekee itsestään ihan itsensä näköisen :)
Hukkaan ei oo heitetty vuosia yhtäkään, sen todisti eilen kevan kuusisivuinen työeläkeotekin. Ei summilla, mutta työpaikoilla. Eilen oli hyviä keskusteluja nelikymppisten neitokaisten kanssa. Että mikäs tässä ollessa; 20 tiukkaa vuotta takana ja toiset 20 edessä!
Kolme yötä sen sijaan on edessä joululomaan. Jotenkin ollut semmoinen tahti tässä joulukuussa, että kyllä sen tarpeessa ollaankin. Lievää sisustussuunnitelmaa lukuunottamatta ei ole suurempaa ohjelmaa tulossa. Paitsi ellei tietty jotain extempore-juttuja ;)
Joulun aion viettää kotomaisemissa lähipiiriläisten kesken, rennosti lötkömötkötellen ja herkutellen. Piparkakkutalon leivoin lauantaina ja ehkä ensimmäistä kertaa se jopa onnistui!
Asettelin mökkeröisen pahvin ja styroksin päälle. Palapeili toimii jäätyneenä lampena, jossa ankat luistelevat (?!). Sisällä palaa tietenkin jouluvalot ja tontut kurkistelevat nurkan takaa :)
Joulukoristeet laiteltiin sunnuntaina. Historiallisesti lähdetään myös aitoa kuusta hakemaan tänään, ensimmäistä kertaa noin 18 vuoteen isän kanssa ja ensimmäistä kertaa myös minun tupaani tulee ainoastaan oikea kuusi. Oletan kissamummojen olevan jo niin vanhoja, etteivät moisesta enää niin innostu...
Joulun kohokohta ehdottomasti myös se, kun ensimmäistä kertaa avaa jouluradion ja sieltä sattuu juuri tulemaan yksi lemppareista, Tulkoon joulu.
Tulkoon tosiaan!
Joulu on mun lemppari! :)
Tänä jouluna jää ainoastaan harmittamaan saunan uupuminen, mutta täytyy jotain muuta kivaa keksiä siihen kohtaan... Jos uimaan?
Varmaan piti olla vähän toisennäkönen tämä la vita mia tässä kohtaa, jos parikymppisenä ois kysytty. Mutta elämä ei onneksi kysy vaan tekee itsestään ihan itsensä näköisen :)
Hukkaan ei oo heitetty vuosia yhtäkään, sen todisti eilen kevan kuusisivuinen työeläkeotekin. Ei summilla, mutta työpaikoilla. Eilen oli hyviä keskusteluja nelikymppisten neitokaisten kanssa. Että mikäs tässä ollessa; 20 tiukkaa vuotta takana ja toiset 20 edessä!
Kolme yötä sen sijaan on edessä joululomaan. Jotenkin ollut semmoinen tahti tässä joulukuussa, että kyllä sen tarpeessa ollaankin. Lievää sisustussuunnitelmaa lukuunottamatta ei ole suurempaa ohjelmaa tulossa. Paitsi ellei tietty jotain extempore-juttuja ;)
Joulun aion viettää kotomaisemissa lähipiiriläisten kesken, rennosti lötkömötkötellen ja herkutellen. Piparkakkutalon leivoin lauantaina ja ehkä ensimmäistä kertaa se jopa onnistui!
Asettelin mökkeröisen pahvin ja styroksin päälle. Palapeili toimii jäätyneenä lampena, jossa ankat luistelevat (?!). Sisällä palaa tietenkin jouluvalot ja tontut kurkistelevat nurkan takaa :)
Joulukoristeet laiteltiin sunnuntaina. Historiallisesti lähdetään myös aitoa kuusta hakemaan tänään, ensimmäistä kertaa noin 18 vuoteen isän kanssa ja ensimmäistä kertaa myös minun tupaani tulee ainoastaan oikea kuusi. Oletan kissamummojen olevan jo niin vanhoja, etteivät moisesta enää niin innostu...
Joulun kohokohta ehdottomasti myös se, kun ensimmäistä kertaa avaa jouluradion ja sieltä sattuu juuri tulemaan yksi lemppareista, Tulkoon joulu.
Tulkoon tosiaan!
Joulu on mun lemppari! :)
Tänä jouluna jää ainoastaan harmittamaan saunan uupuminen, mutta täytyy jotain muuta kivaa keksiä siihen kohtaan... Jos uimaan?
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Mitäpä jos...
Tämä useemman viikon kaunis korvamato se vaan jatkaa luikerteluaan mielen sopukoissa.
Varsinkin vauvaprojektin tiimoilta.
Mitäpä jos...
...se on vakavasti sairas? mihin laitan isomman?
... jos isompi sairastuu? mihin laitan pienemmän?
... jos tuleekin kaksoset?
...vähäinenkin turvaverkko kapenee? kovin paljon ei nytkään voi sen varaan laskea, kuinka paljon on liikaa?
...synnytys? aikainen, myöhäinen, nopea, minulle käy jotain? sektio? missä taas isompi on?
...en tulekaan raskaaksi? jos ongelmia on miehen puolella? tai itselläni? minne asti mennään ja mitä sitten tapahtuu?
...kilpirauhanen vaikuttaa? ennen, aikana tai jälkeen? vauvaan tai minuun?
...asunto jää pieneksi? tai se myydään? minne sitten mennään?
...jos rahat ei riitäkään?
...jos isä ei haluakaan isäksi?
...jos isompi on kovin mustasukkainen? satuttaa vauvaa? riittääkö minulla silmät ja syli?
...jos isä onkin mustasukkainen? isommasta, minusta tai itestään? tai mitä jos se löytää jonkun joka sotkee kuviot? tai minä itse?
...jos reissaaminen pilaa lapsen elämän? jos olen kohtuuton ja itsekäs tietoisesti järjestän risaisen lapsuuden?
Tai mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
http://www.youtube.com/watch?v=hVHXQaDKrb8
Varsinkin vauvaprojektin tiimoilta.
Mitäpä jos...
...se on vakavasti sairas? mihin laitan isomman?
... jos isompi sairastuu? mihin laitan pienemmän?
... jos tuleekin kaksoset?
...vähäinenkin turvaverkko kapenee? kovin paljon ei nytkään voi sen varaan laskea, kuinka paljon on liikaa?
...synnytys? aikainen, myöhäinen, nopea, minulle käy jotain? sektio? missä taas isompi on?
...en tulekaan raskaaksi? jos ongelmia on miehen puolella? tai itselläni? minne asti mennään ja mitä sitten tapahtuu?
...kilpirauhanen vaikuttaa? ennen, aikana tai jälkeen? vauvaan tai minuun?
...asunto jää pieneksi? tai se myydään? minne sitten mennään?
...jos rahat ei riitäkään?
...jos isä ei haluakaan isäksi?
...jos isompi on kovin mustasukkainen? satuttaa vauvaa? riittääkö minulla silmät ja syli?
...jos isä onkin mustasukkainen? isommasta, minusta tai itestään? tai mitä jos se löytää jonkun joka sotkee kuviot? tai minä itse?
...jos reissaaminen pilaa lapsen elämän? jos olen kohtuuton ja itsekäs tietoisesti järjestän risaisen lapsuuden?
Tai mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
http://www.youtube.com/watch?v=hVHXQaDKrb8
maanantai 10. joulukuuta 2012
Diagnoosi E05.0
Mun on jo piiiitkään pitäny kirjottaa tästä miun tauvista.
Ei siksi, että asiaa haluaisin mitenkään purkaa. Vaan siksi, että kun sinä Basedowin tautiin sairastunut googlaat diagnoosisi, ja saat hakutuloksena tälläisiä...
... niin päätyisit ennemmin tai myöhemmin tännekin ja lopetat sen itkemisen.
Diagnoosi on pysyvä, taudinkuva ei. Eikä sinusta tule tuon näköistä.
Minä itkin silmät päästäni (heh heh) syyskuun alussa vuonna 2009.
Kilpirauhasen liikatoiminnan oireita en huomannut (jälkikäteen olen toki spekuloinut mm. järjettömällä energiamäärällä; oltuani päivän töissä 12-21 jatkoin remontoimalla asuntoa yömyöhiin, normaalin kodin ja lapsenhoidon lisäksi, uin, pyöräilin, tulin ja menin kuin päätön kana koko kesän). Kesällä huomasin usein meikanneeni toisen silmäni eri tavalla. Valokuvissa toinen silmä alkoi näyttää erilaiselta. Lopulta ymmärsin, että toinen silmäni myös jatkuvasti vuotaa vettä, on väsynyt ja aiheuttaa kaksoiskuvia (jotka toinen silmä sujuvasti korjasi). Varasin nolostellen ajan terveyskeskuslääkärille, koska silmäni tuijottaa. Läksin seuraavana päivänä kiireellisenä neurologiseen päivystykseen keskussairaalaan. Jostain syystä kilpirauhaskokeet otettiin vasta viimeisenä, kun kasvaimet ja muut pullistelevat mahdollisuudet oli ensin suljettu pois. Toispuoleinen Basedow on harvinainen. Silmäni ulkoni pahimmillaan noin 5mm. Sain siihen hoidoksi 12 viikon ajan kerran viikossa järeän kortisonitiputuksen sekä erilaisia tippoja helpottamaan vuotamista ja kuivumista. Kilpirauhasen liikatoimintaa alettiin hoitamaan myös tietenkin välittömästi Tyrazolilla. Liikatoiminta ja Basedow ei ole varsinaisesti elintapasairaus, mutta tupakointi pahentaa oireita. Lopetin samana iltana päivystyksestä tultuani, poltettuani kymmenen vuotta. Eipä tarvinnut kuin peiliin katsoa, niin ei tupakka enää maistunut. Päätös on pitänyt jo 3,5 vuotta. Toinen taudin laukaiseva tekijä on henkinen stressi. Tuokaa minulle stressitön pienen lapsen yksinhuoltajaäiti... Tätä en kyllä oikeasti tunnusta. En juurikaan ole kokenut stressaavani vaikka elossa on millaista prässiä ollut. Mutta olen kyllä luonteeltani vilkas, kärsimätön ja "hermostunut", ehkä se stressaa elimistöä?! Tai ehkä stressaan alitajuisesti?! Who knows...
Samalla tuli tuupattua elämänarvoja uuteen suuntaan. Lähipiirissä on kyllä vakaviakin, kroonisia sairauksia joka lähtöön, mutta kun arpa osui omaan naamaan, niin johan kolahti. Naimaton, 27-vuotias tytöntylleröinen. Loppuelämä pilalla. Näytän noita-akalta. Ei mua kukaan tuu koskaan rakastamaan tuon näköisenä kuin noissa kuvissa. Eikä työpaikkaakaan saa tolla naamalla. Oma pinnallisuus iski vasten kasvoja. Ja taas itkettiin. Sekä omaa naamaa että omaa turhamaisuutta. Maailmassa on pahempiakin kohtaloita.
Kiitän suuresti PHKS:ssä saamaani todella nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa, varsinkin silmä- ja sisätautipolien puolelta. Mutta jostain syystä minulle valkeni vasta kovin myöhään, että silmä todellakin paranee, eikä minusta tule mitään quasimodoa.
Kilpirauhasarvot painuivat hoidoilla vajaatoiminnalle ja ärhäkän silmäoireen myötä leikkaus oli hoitomuotona puheena alusta asti, vaikken itse kilpparin edelleenkään kokenut aiheuttavan oireita. Olin kuitenkin saanut painoa lisää vajaassa vuodessa yli 8kg, liikatoiminta oli painanut painon alle 50 kiloon. Painon putoaminenhan tunnetusti ei naisihmisille aiheuta harmia ;) Sitäpaitsi mähän liikuin paljon. Kaikille oireille löytyi aina selitys. Yleensähän se selittävä osapuoli on lääkäri, kun kilpirauhaspotilas tulee valittamaan huonoa oloa. Muttakun mulla oli koko ajan LOISTAVA fiilis!
Kilpirauhasen poisto tehtiin syksyllä 2010. Se oli siinä vaiheessa tuplakokoinen normaaliin nähden. Leikkaus itsessään ei juuri jännittänyt, vaikka olikin elämäni ensimmäinen nukutus ja toipuminenkin kävi nopsaan. Nieleminen lähinnä aiheutti tuntemuksia parin päivän ajan, mutta eipä juuri muuta. Opiskelijalla nyt ei sairasloman käsitettä tunnekaan. Kaulalla on nyttemmin noin viiden sentin arpi, jota en itse edes ajattele. Eipä se taida juuri näkyäkään, sillä en sitä peittele, mutta kukaan ei ole koskaan kysellytkään mitään. Toisaalta kilpparivaivat on aikasta yleisiä, ei kai moinen huomiota herätä...
Aloitettiin Thyroxin vajaatoimintaan ja annosta fiilattiin parin ensimmäinen kuukauden ajan ja sittemmin se vakiintui nykyisinkin käytössä olevaan 0,1 mg/pvä (mikä on muuten pienempi kuin monella tuntemallani "vajakilla" joilla rauhanen vielä on). Lääke maksaa tällä hetkellä kelakorvattuna n. 3 euroa / 100 tablettia, eli tautiin kuluu vuodessa rahaa noin 10 euroa.
Loppuelämä mennään vajaalla, mutta mitä paremmin kehoaan oppii kuuntelemaan, osaa itsekin fiksailla noita annostuksia satunnaisiin tarpeisiin ylemmäs tai alemmas. Labrat tsekataan vuoden välein.
Basedow diagnoosi on pysyvä. Silmä palautui kortisonihoitojen jälkeen suunnilleen normaaliksi, mutta silmän kanssa kävin viime keväänä morjestamassa sisätautipolia, se kun äityi taas pahaksi. Sain lähetteet magneettiin, mutta lopulta itse endokrinologin juttusille päästyäni sepäs olikin taas jo palautunut. Silmä siis elää omaa elämäänsä ja nyt kun senkin tietää, ei siitä huolestu. Se ei ala paisua google-hirviöksi. Jos alkaisikin, isketään kortisonilla. Pieniin heilahteluihin niitä norsukuureja ei kuitenkaan anneta kortisonin haittavaikutusten vuoksi. Ja silmääkin oppii "kuuntelemaan". Hyvä yöuni olisi must. Siinä missä normaali simmukin on väsynyt, samea ja turvonnut huonojen unien jälkeen, on tuo basedowsilmä sitä tuplasti. Kaikki tulevat ja menevät infektiot tuntuvat myös aina katsovan minun silmällä siinä missä sateet astelevat reumaatikon polvessa...
Jotkut tietäväiset huomauttelevat "pahan silmän" -päivistä, järkevät ovat hiljaa vaikka huomaavat. Vieraammat tai todella läheiset eivät edes huomaa. Itse en pysty katsomaan enää omia kuviani vaivaantumatta. Mutta sekin kai ihan tyypillinen ilmiö "ikääntyvien" naisten keskuudessa... Ja hyvästä kuvakulmasta sekä hämärässä saa ihan onnistuneitakin otoksia ;)
Kaikki ne itkut....Was it worth it?
"Emme näe silmillämme.
Elämme pimeydessä,
kun emme huomaa,
mikä on aitoa
itsessämme, muissa ihmisissä ja elämässä.
Mikään leikkaus ei auta siinä.
Kun huomaa, mikä on aitoa itsessä,
on huomannut paljon.
Ja siihen ei tarvita silmiä."
~Elokuvasta Ensi silmäyksellä~
Tsemppiä jokaiselle kilpirauhasongelmien kanssa painivalle. Tie voi olla pitkä, mutta koskaan se ei ole pimeä :)
Ei siksi, että asiaa haluaisin mitenkään purkaa. Vaan siksi, että kun sinä Basedowin tautiin sairastunut googlaat diagnoosisi, ja saat hakutuloksena tälläisiä...
... niin päätyisit ennemmin tai myöhemmin tännekin ja lopetat sen itkemisen.
Diagnoosi on pysyvä, taudinkuva ei. Eikä sinusta tule tuon näköistä.
Minä itkin silmät päästäni (heh heh) syyskuun alussa vuonna 2009.
Kilpirauhasen liikatoiminnan oireita en huomannut (jälkikäteen olen toki spekuloinut mm. järjettömällä energiamäärällä; oltuani päivän töissä 12-21 jatkoin remontoimalla asuntoa yömyöhiin, normaalin kodin ja lapsenhoidon lisäksi, uin, pyöräilin, tulin ja menin kuin päätön kana koko kesän). Kesällä huomasin usein meikanneeni toisen silmäni eri tavalla. Valokuvissa toinen silmä alkoi näyttää erilaiselta. Lopulta ymmärsin, että toinen silmäni myös jatkuvasti vuotaa vettä, on väsynyt ja aiheuttaa kaksoiskuvia (jotka toinen silmä sujuvasti korjasi). Varasin nolostellen ajan terveyskeskuslääkärille, koska silmäni tuijottaa. Läksin seuraavana päivänä kiireellisenä neurologiseen päivystykseen keskussairaalaan. Jostain syystä kilpirauhaskokeet otettiin vasta viimeisenä, kun kasvaimet ja muut pullistelevat mahdollisuudet oli ensin suljettu pois. Toispuoleinen Basedow on harvinainen. Silmäni ulkoni pahimmillaan noin 5mm. Sain siihen hoidoksi 12 viikon ajan kerran viikossa järeän kortisonitiputuksen sekä erilaisia tippoja helpottamaan vuotamista ja kuivumista. Kilpirauhasen liikatoimintaa alettiin hoitamaan myös tietenkin välittömästi Tyrazolilla. Liikatoiminta ja Basedow ei ole varsinaisesti elintapasairaus, mutta tupakointi pahentaa oireita. Lopetin samana iltana päivystyksestä tultuani, poltettuani kymmenen vuotta. Eipä tarvinnut kuin peiliin katsoa, niin ei tupakka enää maistunut. Päätös on pitänyt jo 3,5 vuotta. Toinen taudin laukaiseva tekijä on henkinen stressi. Tuokaa minulle stressitön pienen lapsen yksinhuoltajaäiti... Tätä en kyllä oikeasti tunnusta. En juurikaan ole kokenut stressaavani vaikka elossa on millaista prässiä ollut. Mutta olen kyllä luonteeltani vilkas, kärsimätön ja "hermostunut", ehkä se stressaa elimistöä?! Tai ehkä stressaan alitajuisesti?! Who knows...
Samalla tuli tuupattua elämänarvoja uuteen suuntaan. Lähipiirissä on kyllä vakaviakin, kroonisia sairauksia joka lähtöön, mutta kun arpa osui omaan naamaan, niin johan kolahti. Naimaton, 27-vuotias tytöntylleröinen. Loppuelämä pilalla. Näytän noita-akalta. Ei mua kukaan tuu koskaan rakastamaan tuon näköisenä kuin noissa kuvissa. Eikä työpaikkaakaan saa tolla naamalla. Oma pinnallisuus iski vasten kasvoja. Ja taas itkettiin. Sekä omaa naamaa että omaa turhamaisuutta. Maailmassa on pahempiakin kohtaloita.
Kiitän suuresti PHKS:ssä saamaani todella nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa, varsinkin silmä- ja sisätautipolien puolelta. Mutta jostain syystä minulle valkeni vasta kovin myöhään, että silmä todellakin paranee, eikä minusta tule mitään quasimodoa.
Kilpirauhasarvot painuivat hoidoilla vajaatoiminnalle ja ärhäkän silmäoireen myötä leikkaus oli hoitomuotona puheena alusta asti, vaikken itse kilpparin edelleenkään kokenut aiheuttavan oireita. Olin kuitenkin saanut painoa lisää vajaassa vuodessa yli 8kg, liikatoiminta oli painanut painon alle 50 kiloon. Painon putoaminenhan tunnetusti ei naisihmisille aiheuta harmia ;) Sitäpaitsi mähän liikuin paljon. Kaikille oireille löytyi aina selitys. Yleensähän se selittävä osapuoli on lääkäri, kun kilpirauhaspotilas tulee valittamaan huonoa oloa. Muttakun mulla oli koko ajan LOISTAVA fiilis!
Kilpirauhasen poisto tehtiin syksyllä 2010. Se oli siinä vaiheessa tuplakokoinen normaaliin nähden. Leikkaus itsessään ei juuri jännittänyt, vaikka olikin elämäni ensimmäinen nukutus ja toipuminenkin kävi nopsaan. Nieleminen lähinnä aiheutti tuntemuksia parin päivän ajan, mutta eipä juuri muuta. Opiskelijalla nyt ei sairasloman käsitettä tunnekaan. Kaulalla on nyttemmin noin viiden sentin arpi, jota en itse edes ajattele. Eipä se taida juuri näkyäkään, sillä en sitä peittele, mutta kukaan ei ole koskaan kysellytkään mitään. Toisaalta kilpparivaivat on aikasta yleisiä, ei kai moinen huomiota herätä...
Aloitettiin Thyroxin vajaatoimintaan ja annosta fiilattiin parin ensimmäinen kuukauden ajan ja sittemmin se vakiintui nykyisinkin käytössä olevaan 0,1 mg/pvä (mikä on muuten pienempi kuin monella tuntemallani "vajakilla" joilla rauhanen vielä on). Lääke maksaa tällä hetkellä kelakorvattuna n. 3 euroa / 100 tablettia, eli tautiin kuluu vuodessa rahaa noin 10 euroa.
Loppuelämä mennään vajaalla, mutta mitä paremmin kehoaan oppii kuuntelemaan, osaa itsekin fiksailla noita annostuksia satunnaisiin tarpeisiin ylemmäs tai alemmas. Labrat tsekataan vuoden välein.
Basedow diagnoosi on pysyvä. Silmä palautui kortisonihoitojen jälkeen suunnilleen normaaliksi, mutta silmän kanssa kävin viime keväänä morjestamassa sisätautipolia, se kun äityi taas pahaksi. Sain lähetteet magneettiin, mutta lopulta itse endokrinologin juttusille päästyäni sepäs olikin taas jo palautunut. Silmä siis elää omaa elämäänsä ja nyt kun senkin tietää, ei siitä huolestu. Se ei ala paisua google-hirviöksi. Jos alkaisikin, isketään kortisonilla. Pieniin heilahteluihin niitä norsukuureja ei kuitenkaan anneta kortisonin haittavaikutusten vuoksi. Ja silmääkin oppii "kuuntelemaan". Hyvä yöuni olisi must. Siinä missä normaali simmukin on väsynyt, samea ja turvonnut huonojen unien jälkeen, on tuo basedowsilmä sitä tuplasti. Kaikki tulevat ja menevät infektiot tuntuvat myös aina katsovan minun silmällä siinä missä sateet astelevat reumaatikon polvessa...
Jotkut tietäväiset huomauttelevat "pahan silmän" -päivistä, järkevät ovat hiljaa vaikka huomaavat. Vieraammat tai todella läheiset eivät edes huomaa. Itse en pysty katsomaan enää omia kuviani vaivaantumatta. Mutta sekin kai ihan tyypillinen ilmiö "ikääntyvien" naisten keskuudessa... Ja hyvästä kuvakulmasta sekä hämärässä saa ihan onnistuneitakin otoksia ;)
Kaikki ne itkut....Was it worth it?
"Emme näe silmillämme.
Elämme pimeydessä,
kun emme huomaa,
mikä on aitoa
itsessämme, muissa ihmisissä ja elämässä.
Mikään leikkaus ei auta siinä.
Kun huomaa, mikä on aitoa itsessä,
on huomannut paljon.
Ja siihen ei tarvita silmiä."
~Elokuvasta Ensi silmäyksellä~
Tsemppiä jokaiselle kilpirauhasongelmien kanssa painivalle. Tie voi olla pitkä, mutta koskaan se ei ole pimeä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)