Ensin haluan kumota pari väittämää. En millään jaksa googlata näiden alkuperäistä ilmaisijaa, joten jos kiinnostaa niin eti ite :D
On se.
"Päätös on vain hetki, jolloin väsyt ajattelemiseen."
Wrong. Päätös on hetki, jolloin ajattelu on tuottanut tulosta.
"Tärkeintä, mitä mies voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään."
Wrong. Tärkeintä, mitä mies voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heitä.
Ei luulis olevan niin monimutkaista?!?
On se.
Toukokuusta asti on vääntöä käyty, tullako vaiko eikö tulla tapaamaan. Tai ei siitä väännetä. Sanoo, että tulee ja jättää tulematta. Sitten voi sujuvasti olla tavoittamattomissa taas muutaman viikon että pöly laskeutuu. Välillä en jaksa. Parempi näin. Mutta lapsi odottaa kuuliaisesti sitä ensi viikkoa, kun isi tulee. Ja sitä ei vaan tule. Sit taas jaksan. Perkele.
Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi olen siis päättänyt -kiitos vaan kaikille, joita olen asiassa konsultoinut- että minusta riittää vanhempaa vielä toisellekin lapselle, jos luoja semmoisen suo.
Päätös ei ole tullut hetkessä. Se on muhinut esikoisen odotusajasta ja varsinkin syntymästä asti. Voisin sanoa nyt vuosia myöhemmin saman, kuin synnärillä ensiparkaisun jälkeen: Eihän se niin paha ollut!
Olen ollut tuon kuusi elämäni ihaninta vuotta yksinhuoltajana, sitä ennen yksinodottavana. Toki sitä kaukosuhdetta oli on-offina ja muutama muukin prinssi rohkea välissä, mutta toista huoltajaa ei koskaan. Joskus sitä olisi kaivannut, mutta jokainen uusi aamu vähemmän.
Uusi tulokas tosin tulee saamaan kaksi huoltajaa. Asiaa puitiin ensin leikkimielisesti noin viisi vuotta sitten. Se lillui huumorin ja haaveilun varjoissa aina tähän kesään asti kunnes jysähti lopulta päivänvaloon. Väitän, että montaa avioliittolastakaan ei ole näin tarkkaan suunniteltu, harkittu ja TOIVOTTU. Ja siihen nähden, miten tavattoman rumat sanani -joita kadun lopun ikääni- olivat esikoisen plussan kohdalla olen häntäkin rakastanut päästä varpaisiin ja maailman loppuun asti tulen rakastamaan joka ikisellä solullani. Neuvolantäti puki asian kauniisti sanoiksi: Lapsi oli yllätys. Kammoan näitä viehättäviä ilmaisuja ei-toivotuista raskauksista ja vahinkolapsista. Yllätyksiä Rakastan.
Tulokki ei tulisi olemaan yllätys. Häntäkin rakastaisin. Hän tulisi huolella suunniteltuun tilanteeseen ja rakastavaan perheeseen. Hän saa kaksi kotia, kuten joka vuosi 30 000 lasta Suomessa (http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Yksi+vai++kaksi+kotia/1135259541943). Erinomainen, hyvän huoltajan kriteerit täyttävä viikonloppuisä, jonka tarkemmat faktat jääköön pimentoon. Mainittakoon nyt sen verran, että mahdollinen parisuhdekaan ei nyt ole täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta se ei tule olemaan ensisijainen tavoite tässä yhteistyökumppanuudessa.
Mitä omaan elämäntilanteeseeni tuleen, niin olen gaaddääm piirtänyt maindmäppejä, taulukoita, kaavioita ja listoja asiaa koskien niin paljon, että puren, jos joku kutsuu lasta vahingoksi. Tällaisten lausuntojen vuoksi minua tuskin laskettaisiin kelvolliseksi huoltajaksi. Siksi adoptio ei ole vaihtoehto :D Ja se tärkein syy: En ole koskaan, ikinä pystynyt toimimaan vastoin voimakasta mutu-fiilistä. Se on voinut olla joskus vaikkapa uralla etenemisen tai parisuhteen kannalta väärä, mutta juuri se oikea, jotta voin kokea eläväni omaa, itseni näköistä, onnellista elämää.
Tässä vielä linkki, jossa kerrotaan ihan tavallisesta äidistä. Sekin kuulemma riittää.
Ja mitä isyyteen tulee, eikö siihen riitä ihan sama aate?
Ja mitä avioliittoon ja parisuhteeseen tulee, niin uskon, että ne tulevat jos niiden on tarkoitus tulla. Jos ei, niin tämä ensimmäinen valinta on mitä mainioin. Ja jaksampa uskoa siihenkin, että onnelliset, tyytyväiset ja tasapainoiset vanhemmat kasvattavat onnellisia ja tasapainoisia lapsia. Oli heitä sitten yksi, kaksi tai useampia. Aikuisia ja lapsia. Ihan tavallisia.
Ja mitä avioliittoon ja parisuhteeseen tulee, niin uskon, että ne tulevat jos niiden on tarkoitus tulla. Jos ei, niin tämä ensimmäinen valinta on mitä mainioin. Ja jaksampa uskoa siihenkin, että onnelliset, tyytyväiset ja tasapainoiset vanhemmat kasvattavat onnellisia ja tasapainoisia lapsia. Oli heitä sitten yksi, kaksi tai useampia. Aikuisia ja lapsia. Ihan tavallisia.
