Kenen joukoissa seisot?

Kenen lippua kannat?

Ei synny rakkautta ilman oikeutta
ei synny oikeutta ilman taistelua
ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Järkyttävä korvamato.

Tulihan se sieltä. Tuolileikissä musiikki loppuu aina ja kaikille ei riitä tuoleja. Isis tulitti itselleen tilaa pariisilaiskatsomoissa.
Olen järkyttynyt, mutten maalannut kasvojani tricolorella. Olen järkyttynyt myös suomalaisten järkyttymisestä.
Ranskasta on linnuntietä suunnilleen sama matka molempiin suuntiin, Syyriaan ja keskiseen Suomeen. Pariisi on ihan yhtälailla takapihoillamme. Henkinen etäisyys ehkäpä pidempi, mutta tätä samaa hekin pelkäävät ja pakenevat.

Eurooppa järkyttyi, kun pari vuotta sitten Italian edustalla Costa Concordialla hukkui 32 henkilöä. Eurooppa hikisesti jaksoi uutisoida, että Välimerellä on tänä vuonna hukkunut ainakin 3500 pakolaista. Ainakin, kukaanhan ei oikeastaan tiedä.

Eurooppa järkyttyi, kun Pariisissa kuoli 130 ihmistä. Eurooppa ei maalaa naamaansa, vaikka pelkästään Syyrian kriisissä on kuollut 220 000 ihmistä (amnesty.fi), en tiedä millä ajanjaksolla.

Iskut muuttuvat sodiksi, yksilöt massoiksi, uutiset ilmoituksiksi ja lakkaavat järkyttämästä.

Ranskanlipuiksi muuntautuneet tuttavani alkoivat kuitenkin ahdistaa minua. Eivät siksi, että halusivat ilmaista tukensa. Vaan siksi, että tuo seitkytluvun taistolaisrenkutus rupesi kalvamaan tärykalvojani ja aloin huolestumaan yhä enemmän tästä alati kiristyvästä "valitse puolesi" -teemasta.

Lapsi pyysi tänään kertomaan iltasaduksi jotain hurjaa lapsuudestani. Kerroin, että minulla oli tasainen ja turvallinen lapsuus ja ettei mitään hurjaa tapahtunut.
 "No joku painajaisuni ees!"

Muistan lapsuudesta yhden ainoan unen. Ehkä siksi, että se oli mustavalkoinen. Siinä etsimme suojaa, kun panssarivaunu jylisti Torikatua alas. En muista, miten uni päättyi.

Peittelin lapsen taas kerran sydän möykkynä kurkussa.

Ei saisi pelätä, ne sanoo. Koska sitä ne toiset just haluaa. Kyllä minä edelleen ja yhä enemmän pelkään.
Mutta meidän on voitettava pelkomme.

Joku pakolainen oli kuulemma hymyillyt kadulla, niin lämpimästi, että oli hymyiltävä takaisin.

Joku vapaaehtoinen, jonka ei kuulemma ole nähty aiemmin juuri hymyilevän, tuli pois hätämajoitusalueelta onnellinen hymy kasvoillaan.

Kuten eräs viisas ystäväni julisti (varmastikin johonkin alkuperäislähteeseen vedoten, mutta hällä väliä): 
"pahan voittoon riittää se, että hyvät ei tee mitään."

Kenen joukoissa seisot?