keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Omnia vincit solitudo.

Kattelin taas tuota Iholla-sarjaa ja asenneväsyin. Kielletyt listalle pääsee kauhuleffojen, salaisten kansioiden ja romanttisen hömpän lisäksi myös reality naisdokkarit. Samaistun kaikkiin. Yyhooäiti, toinen nainen, tekunainen, uskovaisnainen. Ja ku ne itkee. Miten paljon ne itkee. Mä en sillee kauheesti itke. Mun ongelmahan oikeesti on, että mä olen ihan tyytyväinen elämääni. Tietty sitä toivoisi kohtaavansa ihmisen, joka rakastaisi. Mutta kun ei kohtaa. Hain huvikseen treffipalvelusta paikkakunnan sinkkumiehet. Niitä löytyi 8 kpl eikä varmaan mainitsemisen arvoista etten lähtis edes tutustumaan yhteenkään niistä. On jo vuosia ollut silkka fakta, että tästä kaupungista ei sulhoa löydy. Sitäpaitsi jotenkin säälin jokaista ikäluokkani tänne jäänyttä, itseni mukaanlukien.

Ihollaitkujen jälkeen olen monena iltana miettiny että miksiköhän jotkut jää yksin. Ikäänkuin putoaa siltä ekalta kierrokselta ja onkin sitten paljon haastavampaa kiriä mukaan toisella rundilla. Onko sitä niin kranttu. Mielestäni en. Sitäpaitsi rakastunkin helposti. Rakastaminen onkin ollut sitten huomattavasti vaikeampaa, eivätkä varsin persoonalliset kohteet ole asiaa juuri helpottaneet. Mutta ei käy miehiä syyttäminen jatkuvasta omasta epäonnistumisesta. Löytäisikö freud mitään lapsuudesta? Kaikilla meillähän joku trauma on.

Vai onko yksinäisyys sittenkin oma valinta? On kohtuullisen vaikeaa löytää yksilö, jonka tavat olisivat riittävän samanlaiset omien kanssa, ettei ihan joka asia ärsyttäisi. Että vois edes harkita viettävänsä vuorokauden samassa tilassa.

Mitä taas siihen paljon korostamaani arkeen tulee, niin totuushan on, että minusta on kiva nukkua yksin ja rötväillä kotona omassa komennuksessa. Asia hieman huolestuttaa: mitä kauemmin on ollut yksin, sitä vaikeammalta tuntuukaan sijoitella kuvioon ketään toista.

Ikävin selitys yksinololle voi olla myös se, että on vaan niin vaikea ja vittumainen :-(

No mutta jos kerran kahdeksan lapsen yksinhuoltaja saa kimpun ruusuja ihailijaltaan, niin kyllä minäkin vielä.
Oon tosin saanutkin, mutta niistä kimpuista on jo vuosikymmen. Tuleekohan sitä junaa enää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti