Oli ja meni siis. Mutta hyvä oli. Buonissima.
Harvinaisen ihanat Pyhät. Ja tehokkaat.
Perjantaina tytön eskarikaveri oli leikkimässä ja käytiin siskonperheen kanssa ulkoilemassa. Komeat oli jääputoukset. Ekaa kertaa oli tytöllä kaveri täällä kylässä. Se huono puoli tässä valtion linnakkeessa asumisessa on, että vahingossakaan ei sitten ole ihmissieluja lähimailla. Koskaan ei ole hyvä. Ei silloin kun niitä on (ne metelöi) eikä silloin kun niitä ei ole (ne ei metelöi).
Lauantaina tyttö sai 30 yön omassa sängyssä nukkumisen ruudukkonsa täyteen ja pääsi palkintomatkalleen HopLoppiin Lahteen. Samalla reissulla mukaan tarttui kenkiä ja vaatteita. Mulla on ikävä Lahteen. Siellä on cityihmisen elämä vaan niin paljon helpompaa. Mennä vaan bussipysäkille seisomaan, niin pääsee perille. Täällä voi tarjota oluen sille, joka näkee keskustassa ensimmäisenä paikallisbussin. Mun koti niin ei oo täällä.
Lauantaina tuli vielä siskon muksut yökylään. Pidän kyllä kunnia-asiana, että systerillä luottoa löytyy. Insuliinin pistäminen ei ollut ollenkaan niin kamalaa kuin kuvittelin. Mä oon semmonen lievä pakenija kaikissa lääketieteellisissä toimenpiteissä. Mua pikkusen inhottaa kaikki semmoinen. Yritin esittää tosi urheaa ja lapsi huomasi sen ja esitti tosi kultaista ja kehui mua hyväksi pistäjäksi.
Se oli sitten 2 tunnin välein kelloa yöllä soimaan ja sokereja mittaamaan.Eikö ne sitten ollutkin 04 herätyksellä liian matalat ja jouduin siskon herättämään. Että se siitä kauniista ajatuksesta, että saisivat edes yhden yön nukkua heräämättä :/ On se kyllä. Epäinhimillstä. Kello soi 01 tunnin 50 minuutin kuluttua. Viittiikö ees vaivautua nukahtamaan. Kyllähän yksi yö, mutta tälle perheelle ei loppua näy... Ja lisänä on vielä huoli. Vähän eri juttu kuin vauvan imettäminen puoliunessa.
Tulevaisuudessa mua vituttaa yh-viikko-statuspäivitysten lisäksi myös voi-kun-väsyttää-kun-nukuin-vain-kuusi-tuntia-päivityksetkin. Ihan vaan periaatteesta.
Sunnuntaina tyttö menikin sitten vastavuorokyläilemään eskarikaverilleen. Kolme tuntia. Jumaliste kolme tuntia keskellä kirkasta päivää. Olipas syyllinen olo. Kävin lenkillä ja yritin nukkua. Odotin silti koko ajan, että milloin se tulee. Tiedän, että napanuorani on liian paksu ja tiukka ja suhteemme kaukana tyypillisestä äiti-tytär-suhteesta. Me olemme aina olleet me. Tiimi. Tyttökin halusi vielä lenkille uusilla lenkkareilla kotiuduttuaan niin pääsin sitten toiselle lenkille saman päivän aikana. Aurinko ihme kyllä ilahdutti koko pääsiäisen loistollaan ja kyllä sen huomaa energiatasossakin!
Sunnuntaina päästiin myös muorin possupatojen ääreen ja illaksi minä jatkoin leffaan. 21 tapaa pilata avioliitto.
Maanantaina reippailtiin laavulle makkaranpaistoon. Ei tarvinnut yksin käristellä; ollut varmaan grilli kuumana koko pääsiäisen.
Niin tulimme huhtikuuhun, hulluun kuuhun.
Harvinaisen ihanat Pyhät. Ja tehokkaat.
Perjantaina tytön eskarikaveri oli leikkimässä ja käytiin siskonperheen kanssa ulkoilemassa. Komeat oli jääputoukset. Ekaa kertaa oli tytöllä kaveri täällä kylässä. Se huono puoli tässä valtion linnakkeessa asumisessa on, että vahingossakaan ei sitten ole ihmissieluja lähimailla. Koskaan ei ole hyvä. Ei silloin kun niitä on (ne metelöi) eikä silloin kun niitä ei ole (ne ei metelöi).
Lauantaina tyttö sai 30 yön omassa sängyssä nukkumisen ruudukkonsa täyteen ja pääsi palkintomatkalleen HopLoppiin Lahteen. Samalla reissulla mukaan tarttui kenkiä ja vaatteita. Mulla on ikävä Lahteen. Siellä on cityihmisen elämä vaan niin paljon helpompaa. Mennä vaan bussipysäkille seisomaan, niin pääsee perille. Täällä voi tarjota oluen sille, joka näkee keskustassa ensimmäisenä paikallisbussin. Mun koti niin ei oo täällä.
Lauantaina tuli vielä siskon muksut yökylään. Pidän kyllä kunnia-asiana, että systerillä luottoa löytyy. Insuliinin pistäminen ei ollut ollenkaan niin kamalaa kuin kuvittelin. Mä oon semmonen lievä pakenija kaikissa lääketieteellisissä toimenpiteissä. Mua pikkusen inhottaa kaikki semmoinen. Yritin esittää tosi urheaa ja lapsi huomasi sen ja esitti tosi kultaista ja kehui mua hyväksi pistäjäksi.
Se oli sitten 2 tunnin välein kelloa yöllä soimaan ja sokereja mittaamaan.Eikö ne sitten ollutkin 04 herätyksellä liian matalat ja jouduin siskon herättämään. Että se siitä kauniista ajatuksesta, että saisivat edes yhden yön nukkua heräämättä :/ On se kyllä. Epäinhimillstä. Kello soi 01 tunnin 50 minuutin kuluttua. Viittiikö ees vaivautua nukahtamaan. Kyllähän yksi yö, mutta tälle perheelle ei loppua näy... Ja lisänä on vielä huoli. Vähän eri juttu kuin vauvan imettäminen puoliunessa.
Tulevaisuudessa mua vituttaa yh-viikko-statuspäivitysten lisäksi myös voi-kun-väsyttää-kun-nukuin-vain-kuusi-tuntia-päivityksetkin. Ihan vaan periaatteesta.
Sunnuntaina tyttö menikin sitten vastavuorokyläilemään eskarikaverilleen. Kolme tuntia. Jumaliste kolme tuntia keskellä kirkasta päivää. Olipas syyllinen olo. Kävin lenkillä ja yritin nukkua. Odotin silti koko ajan, että milloin se tulee. Tiedän, että napanuorani on liian paksu ja tiukka ja suhteemme kaukana tyypillisestä äiti-tytär-suhteesta. Me olemme aina olleet me. Tiimi. Tyttökin halusi vielä lenkille uusilla lenkkareilla kotiuduttuaan niin pääsin sitten toiselle lenkille saman päivän aikana. Aurinko ihme kyllä ilahdutti koko pääsiäisen loistollaan ja kyllä sen huomaa energiatasossakin!
Sunnuntaina päästiin myös muorin possupatojen ääreen ja illaksi minä jatkoin leffaan. 21 tapaa pilata avioliitto.
Maanantaina reippailtiin laavulle makkaranpaistoon. Ei tarvinnut yksin käristellä; ollut varmaan grilli kuumana koko pääsiäisen.
Niin tulimme huhtikuuhun, hulluun kuuhun.
Puhjetkoon mullan alta uutta elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti